Olen Netta Eskelinen Kempeleestä. Olen henkeen ja vereen pohjoisen tyttöjä. Olen täällä syntynyt ja täällä haluan asua.
Olen harjoitteluja vaille koiranomi.
Koulutus:
Agility koulutusohjaajakurssi (2010)
Koetoimitsija 1 (2011)
Kasvattajan peruskurssi (2011)
Toko liikkurikurssi (2011)
Toko koulutusohjaajakurssi (2011)
+ lukemattomat muut kurssit ja luennot :)
Ensimmäisen koirani sain kesällä 2003. Sheltti Camicats Daisy "Susu" (s. 6.8.2000 & k. 23.3.2009) saapui ilostuttamaan elämääni. Susun kanssa
hurahdin koiraharrastuksiin mukaan ja siitä se ajatus sitten lähti. Kesällä 2004 tutustuin hyvään ystävääni, jonka kanssa sitten mentiin
agilityn alkeiskurssille ja Susun kanssa kilpailinkin midi1 luokassa. Susu ei ollut mikään raketti, joten ei me saatu edes yhtään nollaa. Kipinä kuitenkin syntyi.
Elokuussa 2004 meille saapui pikkuinen villakoira Viivi (s. 27.6.2004), jonka kanssa alettiin sitten agilitya treenaileen syksyllä 2005. Viivissä sitten olikin
vauhtia ja intoa. Syksyllä 2007 nousimme kakkosluokkaan ja lopulta joulukuussa 2007 myös kolmosiin. Mutta keväällä 2008 alkoi Viivin sairastelu ja
agilitykisailut jäivät. Nykyisin Viivi voi ihan hyvin, mutta agility on jäänyt silti aika vähälle. Välillä treenailen Viivin kanssa jotain, mutta jotenkin into agilityyn
on Viivin kanssa mennyt. Ehkä mukana on myös pelkoa koiran sairastumisesta uudestaan. Viivin kanssa teemme kesäisin jälkeä.
Keväällä 2009 sitten saapui pitkään haaveilemani bordercollie uros TK1 Pikkupaimenen Ex-port License "Kuura" (s. 31.3.2009). Kuuran kanssa käytiin kesällä 2009
peräti kaksi pentukurssia ja syksyllä aloimme treenailemaan tokoa ja hakua. Tällä hetkellä treenaamme aktiivisesti myös jäljeä ja agilitya.
Helmikuussa 2011 meille saapui Kanadasta pippurinen australianpaimenkoira narttu Vispera's Prairie Rose "May" (s. 4.11.2010). Katsotaan mitä neidistä
kehkeytyy. Harrastuksiin tulee lukeutumaan samoja juttuja kuin Kuuran kanssa.Tulemme pyörähtämään myös näyttelykehissä.
LandeHaukut on pitkään haaveilemani koira-alan yritys. Palveluina tällä hetkellä kurssit, koirahieronta, pentutestaus ja ongelmakoirat. Koirakoulu LandeHaukut on tarkoitettu kaikille ikään ja
rotuun katsomatta ja toivotan kaikki asiakkaat tervetulleiksi! (Liminka, Kempele, Tupos, Oulu, Lumijoki, Haukipudas, Kiiminki, Temmes, Muhos, Oulunsalo, Tyrnävä).
Oma mielipiteeni koirien kouluttamiseen on se, että koiria ei tarvitse lyödä, niille ei tarvitse huutaa tai mitään muuta sellaista.
Koirille tulee opettaa määrätietoisesti ja johdonmukaisesti, mitä ihminen haluaa koiran tekevän ja mitä koira ei saa tehdä. Koira ei luonnostaan ymmärrä, että esimerkiksi
kenkien syöminen on väärin. Se tulee koiralle opettaa, mutta ilman huutoa tai lyömistä.
Minä koulutan koiriani positiivisin menetelmin. Kerron selkeästi koiralle mikä on oikein ja mikä on väärin. Huutoa tai lyömistä ei tarvita.
|