Ongelmakoirakoulutus
Henkilökohtaista opastusta erilaisissa koirien käytöshäiriöissä.
Koiran vieminen käyttäytymisterapeutille hämmentää usein omistajia,
jotka pelkäävät tulevansa leimatuiksi huonoina koiran omistajina. Joskus
perheenjäsenetkin ovat eri mieltä terapeutin tarpeellisuudesta.
Kuitenkin jos ongelma häiritsee elämäänne ja kiristää hermoja, niin aina
kannattaa ottaa yhteyttä. Tavallisesti ainoa asia mikä asiakkaita
harmittaa on se, että he eivät ottaneet aikaisemmin yhteyttä.
Omistaja saa ohjeita lemmikin liikunnan, ruokavalion ja ympäristön
muutoksiin, uudelleen kouluttamiseen, aktivointiin ja
käyttäytymisterapiaan. Tärkeintä on opettaa omistajia ymmärtämään
lemmikkinsä käyttäytymisen syyt ja oppia itse käyttäytymään loogisesti
koiran näkökulmasta katsottuna. Syy ongelmaan voi löytyä omistajan ja
koiran yhteen sopimattomista luonteista, omistajan ymmärtämättömyydestä
tämän rodun tai yksilön käyttäytymisen syihin tai koiran käyttäytymisen
inhimillistämisestä. Koira on laumaeläin ja se ei ajattele kuten
ihminen, mikä pitää tiedostaa ennen kuin voidaan ryhtyä purkamaan
ongelmaa. Koiraterapeutti toimii perheessä koiran ja ihmisten välisenä
tulkkina.
Monet omistajien ongelmiksi kokemista käyttäytymistavoista ovat
eläimen kannalta normaaleja, lajille tai rodulle tyypillistä
käyttäytymistä, jotka eivät ota sujuakseen ihmisen ja eläimen välisessä
suhteessa. Useimmiten pelkkä koiran käyttäytymisen syiden ja sopivan
koulutuksen selittäminen saavat omistajat oikeille jäljille.
Sen lisäksi, että omistajat suhtautuvat epäilevästi
käyttäytymisterapian menetelmiin ja arvoon, myös omistajien
persoonallisuus vaikeuttaa joskus tapauksen käsittelyä. Omistajat voivat
tietämättään myötävaikuttaa koiransa käyttäytymisongelmiin viestimällä
niille väärällä tavalla. Usein äärimmäisen kiltit ja hyväntahtoiset
ihmiset pahentavat koiransa käyttäytymisongelmia, vaikka eivät sitä
missään tapauksessa haluaisi. Ihmisen käyttäytyessä tietyllä tavalla,
siitä seuraa, että koira käyttäytyy tietyllä tavalla, kaikkeen koiran
käyttäytymiseen on syynsä. Koirassa ei ole nappulaa, josta painamalla
sen käytös muuttuisi eikä koiraterapeutti tule kouluttamaan koiraa
omistajan puolesta, vaan koiran käyttäytymisen muutos lähtee aina
omistajan käyttäytymisen muutoksesta koiraa kohtaan!
Objektiivinen suhtautuminen käyttäytymisongelmaan ja vastuuntuntoinen
ja määrätietoinen hoito-ohjelman noudattaminen ovat välttämättömiä
hyvien tulosten saavuttamiseksi. Pelkkä yrittäminen silloin tällöin ei
riitä, vaan koko perheen on sitouduttava noudattamaan annettuja ohjeita
päästäkseen haluttuun tulokseen! Omistajan tai jonkun perheen jäsenen
vastahakoisuus tai välinpitämättömyys ovat yleisimpiä epäonnistumisen
syitä käyttäytymisen muokkaamisessa . Moni hyvä ohjelma kariutuu jonkun
perheenjäsenen riittämättömän innostuksen vuoksi.
Tutkimuksen mukaan joka toisella koiranomistajalla on ongelmia
koiransa kanssa. Yleisimpiä ovat aggressiivisuus koiria tai vieraita
ihmisiä kohtaan, erilaiset pelkotilat (vieraat ihmiset, lapset, miehet,
toiset koirat, äänet) ja sisäsiisteysongelmat.
Muita ongelmia voivat olla remmissä vetäminen, jatkuva haukkuminen,
paikkojen tuhoaminen tai pureskelu kotona, perushoitotoimenpiteiden
suoritus, hyppiminen ihmisiä vasten, ruuan tai tavaroiden vahtiminen tai
varastaminen, kaiken liikkuvan jahtaaminen, yleinen tottelemattomuus,
omien koirien väliset tappelut, ylivilkkaus…
Ennen kuin käyttäytymisterapia aloitetaan, on syytä käydä
tarkistuttamassa koira eläinlääkärillä, etteivät käyttäytymisongelmat
johdu jostakin sairaudesta tai kiputilasta. Varsinkin jos ongelmia on
vain silloin tällöin tai ne ovat alkaneet yhtäkkiä.
Vastaanotto tapahtuu minun luonani Kempeleessä. Kotikäyntejä asiakkaan luo teen ainoastaan Kempeleessä. Vastaanottomaksu on 50 €/kerta (2h, ylimenevä aika 20 €/h) tai 70 € kahdelta kerralta (3h-3,5h).
Huom! Peruuttamattomasta ajasta veloitetaan 20 €. Aika on peruttava 24 h ennen varattua aikaa.
Käyntikerta kestää noin 2 tuntia ja sisältää ongelmakartoituksen sekä
neuvot, kirjalliset materiaalit ja harjoittelut ongelman poistamiseksi.
Ajanvaraukset:
Netta Eskelinen, Kempele
netta@landehaukut.com
045-6521269 (ei tekstiviestejä!)
|